Suuvesi

Hyvä tapa päättää hampaiden harjaus ja hammaslangan, tai hammasväliharjan käyttö, on huuhdella suu suuveden avulla. Suuvesi voilla olla lääkkeelisempi ja silloin sen toiminta perustuu bakteereiden määrää vähentävään vaikutukseen tai sitten se toimii niin, että bakteereiden haitallinen toiminta estyy. Suuvesi jättää myös raikkaan, sekä miellyttävän maun suuhun. Suuveden käytöstä ilman varsinaista vaivaa ei siis ainakaan katsota olevan mitään haittaa suunhoitoon. Oikean suuveden valinta voi joskus olla vaikea kysymys ja jos se on ylitsepääsemätöntä, kannattaa kysyä apua suuhygienistiltä tai muulta alan ammattilaiselta. Valintaa voidaan kuitenkin helpottaa huomioimalla muutama seikka.

Curasept suuvedet

Suuvedet voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan:

Hengitystä raikastavat suuvedet

Nämä suuvedet ovat kaikista yleisimpiä ja niillä saadaan ylläpidettyä jo hyvässä kunnossa olevan suun terveyttä, samalla raikastaen hengityksen. Näillä ei kuitenkaan ole erityisempiä terveydellisiä hyötyjä suun kannalta, joten ne sopivat sellaisille henkilöille, jotka haluavat puhtaan ja raikkaan tuntuisen suun, mutta suuvettä ei tarvita erityisemmin mihinkään ongelmaan avuksi. Mikäli suussa on joitain terveydellisä ongelmia kuten paljon paikkaamattomia reikiä tai hoitamaton ientulehdus, ei mikään suuvesi peitä tilanteen aiheuttamaa pahaa hajua eli halitoosia loputtomiin. Silloin suu on ensin hoidettava kuntoon.

Fluoria sisältävät suuvedet

Jotkut suuvedet sisältävät fluoria ja tämä auttaa taistelemaan erityisesti reikiintymistä vastaan. Estämällä hampaiden vaurioitumisen, riski reikien muodostumiseen pienenee ja hampaat pysyvät paremmassa kunnossa. Suurin osa hammastahnoista sisältää fluoria juuri samasta syystä, mutta ylimääräisen fluorin käyttö on aiheellista, varsinkin jos omien hampaiden laatu on herkästi reikiintyvää. Lisäfluori voi olla tarpeen myös sellaisille henkilöille joilla on kulunut hampaisto tai vihlovat hampaat. Näilläkin suuvesillä on myös hengitystä raikastava ominaisuus.

Listerine suuvedet

Ientulehdusta vastaan taistelevat suuvedet

Nämä suuvedet sopivat mainiosti niille henkilöille, joilla on usein ientulehduksia tai parodontiittia, eli hampaan kiinnityskudostulehdusta. Näiden suuvesien antiseptiset ominaisuudet auttavat puhdistamaan haitallisia bakteereita koko suusta, samalla tuoden raikkaan ja puhtaan tunteen käytön jälkeen. Kaikista vahvimpiin suuvesiin voidaan vaatia hammaslääkärin määräys ja sopivan vaihtoehdon valintaan voidaankin pyytää ammattilaisen apua, varsinkin jos tulehduksista kärsitään jatkuvasti. Suuvedet toimivat hyvänä tukihoitona samalla kun ammattilaiset esimerkiksi hoitavat edellämainittua tulehdusta tai vaikka hampaan poiston jälkeen tulehdusta estävänä kuurina.

Suuvedet estävät myös hammaskiven ja plakin syntymistä, samalla kun ne auttavat estämään ientulehduksen syntymistä. Nykyään tarjolla on myös sellaisia suuvesiä, jotka auttavat pitämään hampaat valkoisina. Suuveden käytön avulla varmistetaan ettei pieninkään plakki jää suuhun, kun se on ensin huolellisesti harjattu ja hammasvälit puhdistettu mekaanisesti. Tämä ennaltaehkäisee pahan hajuisen hengityksen syntymistä ja pitää huolen, että suu olisi saatu madollisimman tehokkaasti puhdistettua.

GUM suuvedet

Suuvesi ja paras ominaisuus

Suuveden paras puoli on se, ettei sen käyttö vie paljoa aikaa ja se on erittäin helppo ottaa mukaan rutiineihin. Pienellä hetkellä vaivaa varmistetaan se, että suu on mahdollisimman hyvässä kunnossa ja voidaan paremmilla mielin jatkaa päivää, tietäen suun olevan sekä puhdas että hyväntuoksuinen.